Fox Glacier / Christchurch, Uusi-Seelanti

Fox Glacier

Wanakasta matka jatkui kohti yhtä Uuden-Seelannin monista ihmeistä. Eteläisten Alppien länsipuolella pääsee nimittäin ihailemaan paria jäätikköä – Fox Glacieria ja Franz Josef Glacieria. Bussi kyyditsi minut näistä ensinnä mainittuun. Matka taittui jälleen mahtavien vuorten välissä vuoristoteitä pitkin Haast Pass –solan läpi Tasmanianmeren rannalle. Sieltä tie jatkuu kohti pohjoista, kunnes pääsin perille omalle pysäkilleni Fox Glacierin pikkukaupunkiin. Pikemminkin kyseessä on pieni kylä, tai kyläpahanen oikeastaan. Mitään muuta Foxissa ei ollut kuin kauppa, majoitusliikkeitä ja matkailuyrityksiä. 

Foxin kyläpahanen

nyt olis palju kaupan...

...Ei siis mitään muuta kuin edellä mainitut, sekä tietenkin valtavia vuoria, sademetsää ja jäätikkö. Semmoinen kyläpahanen. 

Torstaipäivä valkeni hieman pilvisenä ja sateisena, mutta iltapäivää kohden sateet antoivat periksi ja aurinkokin pilkahteli silloin tällöin. Uuden-Seelannin länsirannikko on siitä erikoinen paikka, että täällä voi käppäillä saman päivän aikana sekä sademetsässä että jäätiköllä. Sademetsään kipaisin aamupäivällä, ja siellä satoi. Länsirannikon lämpötilat vaihtelevat kesän 30:n ja talven -10 asteen välillä, joten mistään trooppisesta sademetsästä ei ole kyse. Vettä saadaan vuosittain noin 8 000 millimetriä, eli sadetta sademetsästä ainakin löytyy. 

Sademetsää

Iltapäiväksi olin varannut Fox Glacier Guiding -firmasta neljän tunnin jäätikköreissun. Noin kuuden kilometrin päässä kylästä sijaitsee Foxin jäätikkö, joka on tällä hetkellä vetäytymässä, eli sulamassa. Kokonaisuudessaan noin 13 kilometriä pitkä jäämöykky on sahaillut laaksoa edestakaisin jo iät ja ajat, välillä edeten ja välillä vetäytyen. Jäätikön reunan lähistölle pääsee autolla, ja loppumatka pitää tarpoa kävellen. Itse jäätikölle ei ole asiaa ilman opasta tai kunnollista tieto-taitoa jäätiköillä liikkumisesta. Näin ollen paikallinen jäätikkökävelyitä järjestävä firma saa pulittaa asiakkailtaan sievoisia summia. Neljän tunnin reissu maksoi yhteensä hulppeat 109 dollaria! Jäätikköä pääsee ihailemaan myös helikopterin kyydistä jos rahaa on riittävästi. 

Naparetkeilijä

Lopulta jäätikkökävely oli oikein mukava kokemus ja ehkä jopa hintansa väärti. Oppaanamme toimi nepalilainen tyyppi, joka oli kierrättänyt turisteja jäätiköllä jo seitsemisen vuotta. Opastetulle kierrokselle kuuluu tarvittavat varusteet, kuten pitkävartiset kengät ja jääpiikit kenkiin. Halutessaan saa myös housut ja takin. Lisäksi oppaat osaavat kertoa sitä sun tätä jäätikön historiasta ja paikan geologiasta. Juttujen jälkeen ymmärtää hyvin, miksi jäälle ei saa omin päineen lähteä palloilemaan. Ilman kenkiin kiinnitettäviä jääpiikkejä harha-askeleen jälkeen voisi valua kohti jäätikön reunaa, josta putoaisi viitisenkymmentä metriä kohti alhaalla olevaa moreenikasaa. Jäätikkö on myös täynnä railoja ja koloja, jotka saattavat jatkua useiden kymmenien metrien syvyyteen. Väärää reittiä kuljettaessa voi tupsahtaa jään läpi koloon, josta ei välttämättä tulla enää takaisin.

Ärsyttävästi ryhmämme peesissä tuli alkumatkalla pieni ryhmä korealaisia, jotka eivät olleet malttaneet maksaa jäätikkökävelystä. Oppaamme viittoi naureskellen yhdelle korealaisista jatkamaan vaan rohkeasti eteenpäin. Sitten opas kääntyi meihin ja sanoi, että jos mies jatkaa tuosta vielä vähän matkaa, niin tiedossa saattaa olla kylmä likumäki jäätikön reunalle ja putoaminen melko varmaan kuolemaan. Korealainenkin käsitti tilanteen lopulta ja kääntyi takaisin.

Harvemmin siunaantuu mahdollisuus käydä jäätiköllä kävelemässä, joten oli se kyllä rahan arvoista, vaikkakin silti kallista. Mielenkiintoista oli myös kuulla paikan geologiasta. Jäätikkö elää jatkuvasti, ja ympäristössä tapahtuu koko ajan pientä muutosta. Fox Glacier sijaitsee mannerlaattojen saumakohdassa, joten esimerkiksi vuoret täällä kasvavat vähitellen koko ajan. Toisaalta silloin tällöin maanjäristykset saattavat muokata ympäristöä hyvinkin nopeasti. 1990-luvulla Uuden-Seelannin korkein huippu Mount Cook tuli alas noin kymmenen metriä maanjäristyksen seurauksena. Ikävä takaisku, kun muuten vuori kasvaa korkeutta noin 20 sentin vuosivauhdilla. 

Fox Glacier

Christchurch

Foxin kyläpahasesta läksin perjantaiaamuna bussilla kohti Greymouthin kaupunkia. Sieltä matka jatkui junalla eteläsaaren halki itärannikolle. Uudessa-Seelannissa junamatkailu on yksityisen yrityksen pyörittämää ja lähinnä turisteille suunnattua, eikä siis kovinkaan halpaa. Tranz Alpine –junamatka maksoi peräti 185 paikallista rahaa. Rata kulkee tosin ihmeellisissä maisemissa vuorten välissä, joten rahalle saa ainakin vastineeksi kunnon näkymät – paitsi jos sataa ja on harmaata. Perjanaina satoi ja oli harmaata, eli suurin osa maisemista jäi näkemättä. Alppien itäpuolella sää alkoi kuitenkin kirkastua ja jälleen oli aika häkeltyä luonnon ihmeistä. Junassa on myös kätevä ulkoilmavaunu, josta turistit pääsevät ottamaan valokuvia ilman häiritseviä ikkunaheijastuksia. 

Tranz Alpine -junassa

Illansuussa juna pääsi perille Christchurchin asemalle, josta suuntasin taksilla suoraan hostellille. Dorset House Backpackers oli Uuden-Seelannin hostellikokemuksista ehdottomasti paras. Vanha viihtyisä puurakennus on restauroitu miellyttäväksi, eikä hostellissa ole liian paljon porukkaa. Kolmen yön pysähdyksellä tuli jopa sosialisoitua muiden asukkaiden kanssa. Huvittavin tilanne kävi, kun yksi australialainen kaveri kuuli, että olen Suomesta: ”I hope your name is Jussi, because that´s the only Finnish name I know”. Kaverilla kävi hyvä tuuri, koska no – Jussihan tässä ollaan. Tyyppi osoittautui suomalaisen lumilautailijan Jussi Oksasen suureksi faniksi. Jussi –nimi aiheuttaa muuten reissun päällä yleensä huvittavia tilanteita, koska nimi ei oikein taivu muiden kielten ääntämiseen. Joseph, Yusuf, Ausup ynnä muut yritelmät ovat tulleet tutuiksi, joten olen ottanut tavaksi tavata nimeni kirjain kerrallaan ja lausua sen vielä viiteen kertaan varmuuden vuoksi. Ei ole aina helppoa.

Ohjeistusta hostellilla..

Miksi??

Takaisin maantieto-osuuteen: Uuden-Seelannin toiseksi väkirikkain kaupunki Christchurch sijaitsee eteläsaaren itärannikolla Tyynen Valtameren rannalla. Alue on seismisesti erittäin aktiivista, ja täällä tanner tömiseekin harva se päivä. Lauantain aikana lähialueella oli ollut peräti viisi pientä maanjäristystä, jotka olivat kuitenkin sen verran pieniä, että ainakaan itse en niitä havainnut. Isompia järistyksiäkin sattuu silloin tällöin, eikä kaupunki ole välttynyt niiden aiheuttamilta tuhoilta. Viimeisimmät kaksi iso järistystä (2010 ja 2011) ovat pistäneet suuren osan keskustan alueesta matalaksi, eikä Christchurch ole vielä toipunut tuhoista. Keskusta näyttää oikeastaan sotatantereelta, ja joka puolella tehdään valtavasti korjaustöitä. Ydinkeskustassa on edelleen ns. red-zone, jonne ei ihmisillä ole asiaa korjaus- ja purkutöiden takia. 

Hagley Park

Mielenkiintosita on se, että kauppojen ja yritysten toiminnan jatkumiseksi monet firmat ovat siirtyneet väliaikaisiin tiloihin. Kaupungilla näkee erittäin paljon merikontteja, jotka ajavat kauppojen ja ravintoloiden virkaa toistaiseksi. Konteista on rakennettu jopa pieni ostoskeskus! Maanjäristystuhojen takia Christchurchin keskustassa ei ole paljoakaan nähtävää. Monet kadut ovat suljettuja korjaustöiden takia, koska järistykset ovat tuhonneet ison osan kaupungin infrastruktuurista.

Kontti-ostoskeskus, käyhän se näinkin

Ennen - jälkeen

Sunnuntaiksi päätin suunnata hieman ulommas keskustan alueelta. Tähän tarkoitukseen polkupyörä osoittautui enemmän kuin loistavaksi! Hostellin respan täti soitti edellisenä iltana pyörävuokraajalle, joka toimitti pyörän kätevästi aamuksi hostellille. Maastopyörän vuokra päivältä oli 35 dollaria.

Pyöräilemässä

Christchurch on maastoltaan tasaista, eli kaupunki soveltuu ihanteellisesti pyöräilyyn. Lisäksi kaupunki on ottanut huomioon pyöräilijät erillisine pyöräkaistoineen ja pyöräilyreitteineen. Polkaisin ensitöikseni pois tasaiselta maalta kohti lähistön pieniä kukkuloita. ”Pienet kukkulat” tosin kohoavat noin 450 metriin merenpinnasta, joten pientä pintahikeä alkoi puskea jo reilusti ennen puolimatkaa. Ylös piti kuitenkin päästä, ja lopulta maisemat olivat jälleen pienen rehkimisen arvoisia. Laskeutuminen olikin jo miellyttävämpää puuhaa.

Maassa on noin 40 miljoonaa lammasta, eli kymmenen per asukas.

Christchurch ei välttämättä ole pakollinen kohde Uudessa-Seelannissa reissatessa. Kaupungissa ei kovin paljon ihmeteltävää riitä, joten mieluummin kannattaa suunnata jonnekin muualle. Maanjäristystuhojen takia monet keskustan nähtävyyksistä on suljettu tilapäisesti, ja koko kaupunki on enemmänkin yhtä suurta työmaata.

Nyt alkaa eteläsaari olla kierrelty. Saavuin juuri Nelsonin kaupunkiin, josta jatkan huomenna aamulla Pictonin kautta Cookin salmen yli Wellingtoniin. Näistä lisää myöhemmin!