Pulau Pangkor, Malaysia

Penang on hyvä tukikohta tehdä lyhyitä viikonloppumatkoja Malesiaan ja naapurimaihin. Vielä kun viikonloppu ja arki ovat ajallisesti pyörähtäneet päälaelleen, riittää aikaa tällaiseen reissailuun vallan hyvin. Pienellä suomalaisella äijäporukalla suunniteltiin 2.-6.3 ”viikonlopuksi” visiittiä Indonesian Lake Toballe, mutta koska passit ja viisumit olivat joidenkin osalta vielä jossain malesialaisen byrokratian pyörteissä, päätettiin pysytellä Malesian niemimaan puolella edelleenkin. Malesian itäosiin Borneon saarellekaan ei pääse ilman passintarkastusta, mutta onneksi Länsi-Malesiassa riittää koluttavaa pitkiksikin ajoiksi. 

Lake Toban reissun peruunnuttua otimme suunnaksi Pangkorin saaren, joka on länsirannikon ainut turistisaari Penangin eteläpuolella. Varasimme liput USM:lla olevasta lipputoimistosta, ja bussimatka maksoi suuntaansa RM 16,30, eli reilut neljä euroa plus parin ringitin välityspalkkio. Ongelmana oli vain se, että bussi lähtisi Buttersworthista mantereen puolelta klo 11 aamulla, ja sinne siirtymiseen pitäisi varata reilusti aikaa Sunnyvillestä lähdettäessä. Sovimme lähtöajaksi perjantaiaamun kello yhdeksän, ja malesialaiseen kulttuuriin täysin adaptoituneena olin ainakin itse kymmenen minuuttia myöhässä. Kaupunkiin siirtymisen jälkeen saatiin lopulta odotella lauttaa Georgetownissa melko tovi ja kellokin alkoi lähestyä yhtätoista, joten bussista myöhästyminen olisi lähes varmaa. Itse luotin siihen, että bussi lähtisi myöhässä joka tapauksessa, mutta kaverin soitettua bussifirmaan ja kerrottuaan kuuden hengen porukkamme myöhästyvän, meille luvattiin vain viisi minuuttia armon aikaa alkuperäisen lähtöajan päälle. Bussi lähtisi  klo 11:05, ja niin myös lähti. Pikamarssi lauttalaiturilta bussiin onnistui kuitenkin sotilaallisen tahdikkaasti, ja Suomi-pojat olivat kiltisti kyydissä matkan alkaessa. 

Pangkoriin matkustettaessa pitää ensin linja-autoilla Lumutin kaupunkiin rannikolle. Lumutiin on matkaa Buttersworthista vain noin 150 km, joten matkan voisi ajatella taittuvan melko nopeasti. KL:sta Penangille tullessani linja-auto ajoi moottoritietä melko ripeästi, joten bussimatkailusta oli pohjalla varsin hyvä maku. Lumutiin pitää kuitenkin ajella pienempiä teitä pitkin, joten matka-aikaa kertyy yllättävän paljon. Vielä kun risteyksissä lähes jokaisen Lumut –kyltin kohdalta käännyttiin päinvastaiseen suuntaan piipahtamaan pikkukylissä jättämässä matkustajia, tuntui matka hieman liioitellun pitkältä. Malesiassa bussilla matkustaminen on kuitenkin erittäin tasokasta, kun muistelee esimerkiksi parin vuoden takaista Laos – Vietnam -siirtymätaivalta, jolloin penkin alla nököttävän kanan ja durianin kanssa vietettiin yhdessä autossa aikaa perslihakset tunnottomina öbaut 20 tuntia. Hatun nosto siis Malesialle, joka on panostanut infraan rakentamalla maahan erinomaisen moottoritieverkoston. Polttoaineen ollessa halpaa (n. RM 1,9 / litra = 0,475 e) lienee bussi edullisin matkustusmuoto, vaikka halpalentoyhtiöt pääsevätkin kilpailukykyisiin hintoihin.

Saapuminen Pangkoriin

Lumutiin päästiin kuitenkin lopulta viidessä tunnissa, jonka jälkeen varattiin heti edestakainen lauttamatka Pangkoriin. Meno-paluu –lippu kevensi kukkaroa vain 10 ringitin verran (2,5 eurolla) ja lippu oli joustava, joten paluumatkan voisi tehdä milloin parhaalta tuntuisi. Saarella lautasta purkauduttuamme taksikuskit hyökkäsivät melko vaatimattomalla innolla turistien kimppuun, kun vertaa esim. Penangin tai Langkawin kollegoihinsa. Pangkorissa ei ole muuta julkista liikennettä kuin vaaleanpunaiset minibussit, jotka kuljettavat lomailijoita hostellikeskittymään saaren toiselle puolelle. Neuvottelimme yhteiskyydin kahden argentiinalaisen tytön kanssa, ja kurvailtiin Pangkorin lauttasatamasta saaren toiselle puolelle Teluk Nipah –nimiseen turistikeskittymään. Teluk Nipahista löytyy edullisia majoituksia pieneltä alueelta, joten päätimme kierrellä ja vertailla hintoja paikan päällä. Vesisateen lannistamana laajemmat tiedustelut jäivät kuitenkin tekemättä, ja otimme ensimmäisen kohtuullisen tarjouksen vastaan. Ensimmäisen yön majapaikka oli pieni mökki, johon saimme neljä henkeä sovitettua kahteen sänkyyn ja kahdelle patjan tapaiselle. Ilta kului sadetta pidellessä koppimme terassilla. Tunnelma oli kuin juhannuksena Suomessa!

Yöllä olin potkinut hyvin viritellyn hyttysverkon patjan välistä pois paljastaen herkkänahkaiset varpaani jälleen öisille öhkö-mönkijäisille. Langkawin reissulta tutuksi tulleita puremia oli taas käyty nakertamassa jalkoihin, ja tällä kertaa myös käsivarren iho oli päässyt osalliseksi ötököiden öisestä eväsretkestä. Onneksi lääkelaukusta löytyi jo valmiiksi tutut kortisoonivoiteet ja allergia-tabletit, joten turvotus ja kutina ei päässyt miestä totaalisesti kaatamaan. Isommat urheilusuoritukset saisi kuitenkin unohtaa, etteivät jalat hiertäisi pahemmaksi. 

Koko viikonloppu facebookissa

Lauantaina vaihdettiin aamulla hostellia tien toiselle puolelle, josta irtosi samaan hintatasoon hieman fiksumpi kämppä. Päivää kulutettiin rannalla makoillessa ja meressä välillä viilentyessä. Nämä aktiviteetit täyttivät kalenterin myös sunnuntain osalta. Estääkseni jalkojen puremakohtien hiertymisen hankin tyylikkäät ja kevyemmät flip-flopit mallia facebook. Rannalla tavattiin myös muita Pangkoriin eksyneitä suomalaisia, joiden kanssa lauantai-iltaa istuttiin Turkin Pippureista ”tuorepuristetun” salmarin ja korttipelien kera naapurin guest housen pihassa. Porukassa mukana ollut malesialainen tyyppi ilmoitti kuuntelevansa suomalaista raskasta musiikkia ja mieluiten Kotiteollisuutta. Hävetti myöntää, että en ole koskaan kokeillut avantouintia, kun kaveri hehkutti omia parin vuoden takaisia Suomen reissun kokemuksiaan. Seurueeseen kuuluneet kaksi malesialaista kuuroa poikaa liittyivät seuraamme myös, joten ensimmäistä kertaa kielimuurikin iski melko voimakkaasti.

Coral Beach

Malesialaiset suosivat Pangkoria lomakohteena, joten hostellit täyttyivätkin paikallisista nuorista viikonloppuna. Suomalainen matkaopas –kirja suositteleekin saarelle matkustavia välttämään viikonloppuja, jos haluaa etsiä omaa rauhaa. Myös hintataso on korkeampi viikonloppuna majapaikkojen pursutessa paikallisia. Pienellä saarella tekeminen loppuu melko äkkiä, jos ei harrasta esim sukellusta, johon saaren ympäristö antaa kuulemma hyvät puitteet. Meilläkin oli alun perin tarkoitus varata vene kuljettajineen saaren ja lähisaarten kiertelyyn, mutta lopulta ainakin oma innostus snorklausreissuun katosi jalkaongelmien myötä, eikä muitakaan sitten innostanut. Ruokatarjonta oli oikeastaan pettymys. Coral Beachilla olevista ravintoloista Daddy´s Cafen Chicken Satay Salad näytti ja maistui kuivahtaneelta ja seisoneelta, eikä vieressä oleva halvemman hintatason ravintolakaan saanut kovin montaa tähteä kulinaristiselta seurueeltamme. Hintataso ravintoloissa oli yllättävän korkea, kun esimerkiksi perus nuudeli- tai riisiannoksista joutui pulittamaan lähes tuplat Penangin vastaaviin.

Pangkoria voisin suositella käymisen arvoiseksi, jos paikka sattuu matkan varrelle. Länsimaiset turistit eivät ole vielä ylikansoittaneet saarta, vaikka nytkin meitä kalpeampia näkyi jonkin verran olevankin. Myöskään yöelämän aktiviteetteja, ostoskeskuksia tai turistinähtävyyksiä saarelta ei juuri löydy, joten pääasiallinen ajanviete lienee rannalla löhöily. Me lähdimme maanantaina takaisin kohti Penangia. Lauttaa saatiin taas odotella tovi edellisen vuoron irtautuessa laiturista juuri sopivasti päästyämme Pangkor Townin satamaan. Lumutin puolella hankimme paluuliput bussiin klo 14:00. Edellinen vuoro oli tietenkin lähtenyt vartti sitten klo 11:00, joten reilun 2,5 tunnin ajan kiertelimme Lumutin sataman ympäristössä hämmästelemässä. Löysimme ravintolan, jossa multimediapuhelimin varustautunut matkaseurueeni pääsi viettämään laadukasta facebook-aikaansa. Itse sain vain tuijottella facebook-sandaalejani. Viereiseen pöytään istahti läheisellä telakalla työskentelevä seurue, joiden Jalaksen turvakengät paljastivat äkkiä porukan suomalaisiksi. Olivat kuulemma komennushommissa telakalla jonkin aikaa, jotkut useamman vuodenkin. Toivottelimme rattoisaa työviikkoa ja kiirehdimme bussiin, joka lähti taas hämmästyttävän täsmällisesti kohti Buttersworthia.

Sunnyvillen tukikohtamme alkaa tuntua jo kotoisalta reissusta palatessa. Tiistaina kuulin passini saapuneen International Officeen viisumilla varustettuna, joten välittömästi varasin lennot seuraavalle reissulle. Edessä on taas raskas kouluviikko, jonka ensimmäiset luennot on kuitenkin onneksi peruttu...

Nyt on kuukausi reissua takana päin ja reilut viisi vielä edessä. Kiitokset palautteesta blogia koskien! Koitan jaksaa kirjoitella aina silloin tällöin. Pahoittelut kirjoitusvirheistä, joita englanninkielinen word ei osaa automaattisesti korjata.. :) Seuraavaan kertaan!