Bali & Gili Islands, Indonesia

Mid-semester break pärähti käyntiin 6.4. perjantaiaamuna melko vauhdikkaissa tunnelmissa. Olin torstai-iltana päättänyt päivittää edellisen blogitekstin valmiiksi ennen reissuun lähtöä, mutta urakka osoittautuikin hieman liian työlääksi ja itse teksti lähtikin eetteriin vasta loman jälkeen. No, sinnikkään kirjoitusrupeaman jälkeen päätin ottaa muutaman tunnin lepoa ennen kentälle lähtöä. Herääminen onnistui lopulta vasta kun kaveri tuli ovelle koputtelemaan ja herra W soitti kahdeksatta kertaa lentokentältä olisinko kenties lähdössä Balille tänään. Vilkaisu kelloon enteili pientä kiirettä: 8:58. Puoliunessa tulkitsin lennon lähtöön olevan vielä ruhtinaalliset kaksi tuntia ja 20 minuuttia aikaa. Torkuttamiset sikseen ja pakkaamaan! Onneksi valtaosa matkatavaroista oli jo ”valmiiksi katsottuna” (pyykit kuivumassa jne..), joten aamutoimien ja pakkaamisen jälkeen suhautin taksilla kentälle. Taksimatkalla pikainen varustarkastus: riippumatto, snorklausmaski, vaatteita, aurinkorasvaa, passi, kortit, käteistä ynnä muuta tarpeellista... Näillä selvittäköön. Kentällä aloin heräämään vasta check-inin ja turvatarkastusten jälkeen, ja portille päästyäni vilkaisin kelloa. 9:40. Ei paha. Palkitsin itseni 40 minuutin pikasiirtymästä Sunnyvillestä lähtöportille lentokentän ylihinnoitetulla aamukahvilla ja liityin muina miehinä pirteään matkaseurueeseeni. Muut olivat olleet kentällä jo hyvissä ajoin, kun itse vielä käänsin kylkeä kämpillä. Kaikesta kiireestä huolimatta boardingia sai odotella jopa muutaman minuutin, ja lopulta päästiin matkaan kohti ensimmäistä visiittiä päiväntasaajan eteläpuolelle! Balin suuntaan oli lähdössä kymmenkunta vaihtaria, joista omaan porukkaamme kuului itseni lisäksi edelliseltä reissulta tuttu herra W sekä Change X -blogin taustalla hääräävä herra A.

Lennot Penangilta KL:n kautta Denpasariin ja takaisin maksoivat Air Asialla noin 240 euroa. Jälkiviisaana todettakoon, että esim. Malaysia Airlinesilla vastaavat lennot olisi voinut saada alle parilla sadalla sisältäen myös tarjoilut lennoilla. Air Asian tapaisilla halpalentoyhtiöillä lennettäessä mitään ilmaisia tarjoiluja tai palveluitahan on turha toivoa. Lisämaksusta pääset nousemaan koneeseen ensimmäisenä (kuka tästäkin haluaa maksaa?) ja vielä pienellä lisäsummalla saat ”hot seat”-paikan koneen etuosasta tai hätäuloskäynnin vierestä, joissa jalkatilaa saattaa olla pari senttiä enemmän kuin muun rahvaan istumapaikoilla. Matkatavarat joutuu niinikään tsekkaamaan seuraavalle lennolle itse, koska jatkoyhteyksiä ei halpalentoyhtiöillä tunneta. Ryanairilla lentäneet tuntevat kuvion. Välilaskulla Kuala Lumpurin LCCT-terminaalin McDonald´sin jonossa tapasimme myös heimoveljeni – ihka-aidon tamperelaisen teekkarin, joka oli kierrellyt Kaakkois-Aasiaa jo muutaman kuukauden. 

Bali

Vajaan kolmen tunnin lento vei meidät huonossa asennossa torkkuen lopulta Balille Denpasarin (Ngurah Rai) kentälle. Päiväntasaaja oli ylitetty, mutta emme siitä huolimatta pudonneet maailman laidalta, eikä edes tuntunut seisovansa pää alaspäin. Myytin mukaan veden pitäisi pyöriä lavuaarissa väärään suuntaan, mutta unohdin pohjoiselta pallon puoliskolta lähtiessä tarkistaa ”oikean” suunnan, joten tämä tarpeeton tieto jäi vahvistamatta.  Lake Toban reissulta tuttujen maahantulokuvioiden (visa on arrival USD 25) jälkeen otettiin taksi Balin suosituimpaan turistikeskittymään Kuta Beachille. Jälleen taksin valinnassa kannatti olla maltillinen ja kävellä parisataa metriä terminaalin ovelta poispäin, jolloin taksin hinta tipahti puoleen alkuperäisestä 150 000 rupiasta. 75 000 rp ei toisaalta ole Suomeen verrattuna kallista (6,25 euroa), mutta eläkäämme paikallisessa hengessä senteistä tingaten! Tinkaaminen kuuluu täällä asiaan, eikä ensimmäiseen hintatarjoukseen kannata tai pidäkään koskaan tyytyä. Esimerkkinä flip floppien ostotapahtuma: 

Kauppias: ”Hello sir, what you want sir? Good t-shirt for you? Massage, sunglasses, transport? Good price, only for you! Or... …marihuana maybe?...”

Jussi: “Hmm… How much are these flip flops?”

K: “Hundred thousand dollar” (paikalliset puhuvat turisteille usein dollareista, vaikka tarkoitetaan rupioita)

J: “Hundred thousand rupias?! No, that´s too much. I can pay 30 000.”

K: “Nooo… Can´t get cheaper anywhere, man. …ok, 80 000 for you? Good price! Very good quality, look!”

J: “Mmm.. I really can´t pay that much.”

K: “Ok man. Sir, what´s your best price? Come on…”

…Tätä jatketaan, kunnes hinta tippuu noin puoleen alkuperäisestä. Usein tinkiminen kannattaa aloittaa kuitenkin ottamalla kauppiaan ensimmäisestä tarjouksesta noin puolet pois, jolloin kauppa käy melko sujuvasti, ja kaikille jää hyvä mieli. Liian pieni tarjous saattaa jopa suututtaa kauppiaan, joten kannattaa muistaa loppujen lopuksi tinkivänsä vain muutamista kymmenistä senteistä. Kauppiashan yrittää vaan tienata elantoaan...

J: ”Ok. 40 000. My best price.”

K: ”Ok man... We have a deal.”

Ja nyt jaloissa komeilevat uudenkarheat “Ballibong” -flip flopit, jotka kestänevät kolmen ja puolen euron arvoisesti noin kolme ja puoli viikkoa.

Vuoden 2002 terrori-iskujen muistomerkki Kutalla. Pommi-iskuissa kuoli yli 200 henkeä, pääasiassa länsimaalaisia nuoria...

Sitten taas asiaan: Kuta Beachilta otimme majoituksen Poppies Lane 1:ltä. Poppies 1 ja 2 ovat rannan tuntumassa olevia pieniä katuja, joilta löytyy kelvollisia budjettimajoituksia. Maksoimme New Arena –nimisestä hotellista kolmen hengen huoneesta yhteensä 300 000 rp yöltä, eli noin 8 euroa per naama. Kutan alueella on erittäin paljon turisteja, lähinnä australialaisia nuoria, mutta myös skandinaaveihin ja muihin eurooppalaisiin törmää helposti. Kuta on kuitenkin monelle Balin matkaajalle lähes pakollinen pysähtymispaikka, ja jos esimerkiksi surffauksen kokeileminen kiinnostaa, niin Kuta on siihen loistava paikka. Rannalta löytää etsimättäkin vuokralautoja ja surffiopettajia, aallot eivät ole aina liian isoja, ja ranta on matala ja hiekkapohjainen. Vuokrasimme yhtenä päivänä kaksi lautaa pariksi tunniksi ilman opetusta. Sivusta katsottuna surffikoulut olivat lähinnä optimaalisia paikkoja paikallisille rantapojille päästä kopeloimaan turistityttöjä. Koska emme tunteneet itseämme helpoiksi turisteiksi, saati tytöiksi, uskoimme ottavamme tämän kaikkien lautailulajien esimuodon haltuumme omin avuin. Itsevarmana näin jo viilettäväni vyöryvän vesimassan kuljettamana pronssisen ylävartalon kimallellessa ilta-auringossa... Totuus on kuitenkin, että surffaus on pirun haastava laji. Ja vaikka hieman rusketusta olisikin saanut, niin yläkroppa kannattaa peittää pitkähihaisella paidalla, ettei aurinko polta merellä sopivaa aaltoa odotellessa. Aaltoihin on lopulta vaikea päästä, ja useimmiten jäinkin aallon taakse alkuvauhdin jäädessä liian pieneksi. Yrittäminen on kuitenkin hauskaa ja pienikin onnistumisen tunne palkitsee, vaikka kunnolla en voi sanoa surffaamaan päässeeni.

Kovempien jätkien surffispotti Kutalta hieman pohjoisempaan.

Surffauspäivää edellisenä iltana olimme vaihtaneet majoitusta Kutalta kymmenisen kilometriä pohjoiseen. Löytyi uima-allas, oma puutarha, ilmastoitu oma kämppä, siivouspalvelu, ja nähtiinpä illalla myös ilotulituskin. Majoituimme siis ystäväni Niinan, sekä viiden muun Asia Exchange –vaihto-ohjelman kautta Balilla opiskelevan suomalaistytön luona Villa Bumbakissa. Tyttöjen villan vuokraan kuuluu mm. henkilökunta, joka päivän aikana käy petaamassa sängyt, tiskaamassa tiskit ja siivoilemassa. Samat ”Manolitot” päivystävät portilla yötä päivää mahdollisten ulkopuolisten tulijoiden varalta. Kyllä kelepaa! Lahjoimme emäntäväkemme heti lähikaupasta ostetulla jäätelöllä ja Suomesta asti kuljettamallani Turkin Pippurilla. Mukava nähdä myös Lapuan tuttu pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia. Suurkiitokset Niinalle ja muille emännillemme majoituksesta!

Villa Bumbakin piha

Neljän Balilla vietetyn yön jälkeen kipusimme tiistaina aamutuimaan taksiin ja otimme suunnan Padang Baihin Balin itärannikolle. Taksimatka kustansi henkeä kohden 100 000 rupiaa ja kesti noin puolitoista tuntia. Padang Baista varasimme lauttaliput Gili Trawanganille. Ennalta olimme selvittäneet, että edestakaisesta lauttamatkasta Gileille pitäisi joutua pulittamaan noin 600 000 rp/henkilö. Lauttasataman lähistöllä meille markkinoitiin kuitenkin pelkkää yksisuuntaista matkaa 660 000 rupian hintaan, eli reilusti tuplat ennakoitua kalliimmalla. Pienen väännön jälkeen saimme neuvoteltua menopaluuliput 700 000 rupiaan, mikä sekin tuntui aikamoiselta turistin vedättämiseltä. Kutalta pitäisi saada samaan hintaan paketti, johon sisältyisi autokuljetus Padan Baihin ja menopaluumatka lautalla Gileille. Vaihtoehtoisesti Gileille voi matkustaa myös public ferryllä Lombokin kautta. Lautta maksaa huomattavasti vähemmän, mutta matka kestää yli yhdeksän tuntia, verrattuna puolentoista tunnin fast boatiin. 700 000 rupiaa köyhempinä siirryimme odottelemaan veneen lähtöä, jota saatiin taas odotella tuplasti luvattua kauemman. Näinhän se täällä menee paikasta toiseen siirryttäessä. Kun nouset taksista, kimppuusi käy välittömästi lipputoimiston tyyppi, jolla on valmis tarjous seuraavalle matkallesi. Hinta on vähintään tuplat todellisesta. Kaveri vannoo, että tämä on juuri se ainoa lipputoimisto, josta kyseisiä lippuja on mahdollista saada, ja tikettejä sattuu olemaan enää juuri sopivasti matkaseurueenne tarpeisiin. Lisäksi lautan tai muun kulkuvälineen sanotaan lähtevän kymmenen minuutin päästä ja tämä on päivän viimeinen vuoro. Näin edellisestä matkasta uupuneelle reissaajalle jää ”kymmenen minuuttia” aikaa hieroa kauppoja, ja luonnollisesti väsyneenä tartut helppoon tarjoukseen ja kiiruhdat laiturille. Matkalla näet kymmenen muuta lipputoimistoa, jotka kauppaavat samoja lippuja vaihtelevin hinnoin. Lopulta laiturilla odottelet noin kaksi tuntia, että lautta saadaan oikeasti täyteen. Näin täällä.

Gili Islands

Gili Trawanganin katkeamatonta hiekkarantaa

Gilin saaret ovat indonesiankielisen nimensä mukaisesti ”pienet saaret”. Balin itäpuolella sijaitsevan Lombokin saaren luoteisrannikolla sijatseva pieni saarijono koostuu kolmesta saaresta: Gili Trawangan, Gili Meno ja Gili Air. Trawangan on saarista suurin ja sijaitsee kauimpana Lombokin rannikosta. Saavuttaessa voi jo ihailla erittäin kirkasta vettä veneestä käsin. Onneksi snorklausvälineet tuli pakattua. Rantahiekkaan hypättyämme etsimme majoituksen ensimmäiseksi yöksi. Otimme ensimmäisen edullisen kuuloisen tarjouksen vastaan ja maksoimme kolmen hengen huoneesta 200 000 rupiaa, eli vajaat 17 euroa yöltä. Toistaiseksi varmasti hiostavimpia majoituksia tällä reissulla. Ensimmäinen päivä kului rannalla makoillessa ja rantavesissä snorklaillessa. Hieno kokemus oli nähdä valtavan iso merikilpikonna, joka muina konnina uiskenteli matalassa rantavedessä. Kilppari ei paljoa välittänyt perässä uivista snorklaajista, vaan keskittyi omiin asioihinsa. Muitakin mereneläviä näkyi, mm. monenkirjavia kaloja sekä meritähti. Gilit ovat kirkkaiden vesiensä ansiosta myös oiva paikka sukeltamiseen. Herra A kävikin kolmen päivän Advanced Open Water Diver –kurssin, jonka aikana oli tavattu mm. valkoevähaita ja suoritettu yösukellus. A:n hehkuttamat sukellukset todellakin vaikuttivat hienoilta kokemuksilta.

Trawangan on Gilien saarista suosituin reissukohde. Vaikka matkailijoita on paljon, niin saarilla on melko rauhallinen ja rento tunnelma. Mielenkiintoista on myös, että saarelta (samoin kuin muiltakaan Gilien saarilta) ei löydy ainuttakaan moottoriajoneuvoa, vaan osittain kivettyjä hiekkateitä tallaavat kävelijöiden ja polkupyöräilijöiden lisäksi ainoastaan hevoskärryt. Iltaisin (erityisesti keskiviikkoisin ja viikonloppuisin) kaduille leviää myös baarien asiakkaita, jotka paikallisen Arak-viina-coctkailien rohkaisemana bilettävät ja pitävät hauskaa. Trawangan onkin Gilien bilesaari kahden muun ollessa huomattavasti rauhallisempia. Baarit ja valtaosa majoituksista ja muista toiminnoista sijoittuu saaren itärannalle, mutta ympäri saarta löytää myös isoja ja kalliin näköisiä resortteja, ja uusiakin on rakenteilla.

Toisen majapaikkamme parveke

Toisena päivänä vaihdoimme majoitusta rantakadun varrella olevaan Flush Guesthouseen. Yläkerran bungalowsta isolla parvekkeella maksoimme yhteishinnan 300 000 rp/yö. Otimme herra W:n kanssa polkupyörät vuokralle majapaikastamme ja lähdimme kiertämään saarta. Pyörällä pääsee melko vaivattomasti kiertämään saaren alle tunnissa, mutta silloin tällöin hiekkatie ja kapeat renkaat osoittautuvat tuskalliseksi yhdistelmäksi ja taluttamaan joutuu usein. Toinen hyvä vaihtoehto kiertää saarta on ottaa vesipullo ja kamera kouraan ja kävellä saari ympäri hiekkarantaa pitkin. Sandaalit on myös hyvä olla mukana, koska rantahiekasta pilkottaa ikävä kyllä silloin tällöin myös lasinpalasia. Pyöräreissun tavoitteena oli löytää rauhallinen ranta, jolle voisi ripustaa riippumaton. Ehkä parasta tekemistä Gileillä on olla tekemättä mitään, joten hammock on tähän tarkoitukseen täydellinen väline. Kiertelyn tuloksena löysimmekin sopivan paikan saaren pohjoisosasta, jonne asetuimme löhöilemään vesirajan tuntumaan. Riippumatossa hermo lepää aaltojen noustessa välillä hammockin alapuolelle asti. 

Paratiisissa

Tsunamia odotellessa...

Tämän paratiisi-idyllin keskeytti kuitenkin isoveljen puhelu Suomesta: Indonesiassa on tapahtunut iso, 8,6 richterin maanjäristys Sumatran rannikolla, ja koko Intian valtamerelle on annettu tsunamivaroitus. Sijoitimme itsemme kartalle ja arvioimme tsunamiriskin olevan Gileillä melko pieni, koska saaret ovat Lombokin pohjoispuolella Balin meren rannalla sekä suhteellisen kaukana Sumatran rannikolla olleesta järistyskeskuksesta. Seurasin kuitenkin uutisia vähän tarkemmin illan mittaan ja sain hyvin päivityksiä tilanteesta myös kotoa käsin. Järistys oli tuntunut myös Penangilla yli 700 kilometrin päässä keskuksesta! Korkeat rakennukset olivat tärisseet ja autot heilahdelleet liikennevaloissa. Onneksi mannerlaattojen liikkeet eivät olleet suotuisia ison tsunamin syntymiseen, joten lopulta tsunamivaroitus peruttiin illan mittaan. Thaimaassa lomailleet vaihtarikaverit oli evakuoitu korkeampaan maastoon, ja ihmiset olivat siellä juosseet paniikissa kauas rannoilta. Thaimaassa selvittiin tällä kertaa säikähdyksellä, vaikka merenpinta olikin kuulemma vetäytynyt huomattavan kauas normaalista, mikä enteilee tsunamin tuloa. Gileillä tunnelma säilyi koko ajan normaalina, eikä mitään varoituksia annettu saati paniikkia syntynyt. Gilit on kuitenkin ehkä paskin paikka maailmassa olla tsunamin iskiessä. Saaret ovat pääosin vain pari metriä merenpinnan yläpuolella, ja maasto on valtaosin tasaista ja alavaa Trawanganin 40-metristä kukkulaa lukuunottamatta. Lisäksi saarilla ei ole esim. poliisia, joten viranomaisten tiedotukset ja varoitukset saattavat saavuttaa paikan hieman viiveellä. 

Gileillä meno jatkui kuitenkin normaalisti. Päivät kuluvat mukavasti rannalla tai riippumatossa makoillessa, snorklaillessa ja syödessä. Illalla on hyvä kävellä saaren pohjoisrannalle katselemaan auringonlaskua. Trawangan on maailman pienin saari, josta löytyy irkkubaari, joten senkin on hyvä katsastaa happy hour –aikaan. Olut ei paljon Suomen hinnoista eroa. Ruokailun suhteen hyvä ja edullinen paikka on iltaisin night market, jossa pienistä kojuista valitaan sapuskat vähän kuin karkkikaupassa. 

Saaret ovat lähellä toisiaan, mutta merivirtojen takia saarelta toiselle uimisen voi unohtaa.

Lauantaiaamuna otettiin venekyyti Gili Airille, joka on saariryhmästä lähimpänä rannikkoa. Air on rauhallisempi ja ihmisiä on huomattavasti vähemmän kuin Trawanganilla. Saaren kiersi kävellen muutamassa tunnissa. Majoituksen saimme yhteishintaan 120 000 rp/yö, ja bungalow olikin hintansa väärti, eli melko vaatimaton. Kämpän ulkoseinällä juoksenteli illalla ehkä suurin näkemäni gekko ikinä. Liskot kasvavat muita lajitovereitaan suuremmiksi varmaan syömällä saarella asustavia jäätävän kokoisia hämähäkkejä...

Hämis ravintolassa

Kaverin matkamuistosimpukassa asui merihirviö

Gili Air

Kohti auringonlaskua

Gili Airin laituri

Taksitolppa Gili Airilla

Airilta matka jatkui takaisin Balille sunnuntaiaamuna. Suuntasimme Kutalle samaan hotelliin, jossa olimme tullessakin majoittuneet. Orastava flunssa piti allekirjoittaneen ja herra W:n lepäilemässä loppupäivän, eikä maanantainakaan tullut paljoa hotellilta poistuttua. Näin jäi näkemättä Balin eteläosa, jossa olisin ollut halukas käymään Uluwatun temppeleillä ja Bali Cliffillä. Seuraavalla kertaa sitten?

Tiistaina 17.4 aloitettiin paluumatka takaisin Penangille kahdentoista päivän loman päätteeksi. Lentomatkoilla vältyin onneksi suuremmilta tuskilta. Flunssaisena kerran aikaisemmin lentäneenä voin sanoa, että korvien paineiden tasaaminen ei onnistu ihan yhtä helposti kuin normaalisti. Pää ei kuitenkaan ollut yhtä pahasti tukossa tällä kertaa, joten paluumatka meni ilman ongelmia.

Penangilla odottikin taas kouluhommat, ja torstaina olikin luvassa international managementin trivial purstuit-henkinen välikoe. Koulutehtäviä alkaakin putkahdella tähän väliin muutamaksi viikoksi. Palautettavia tehtäviä, välikokeita ja luentoja. Näin ollen toukokuun osalta on vielä reissut suunnittelematta. Kiinnostavia paikkoja olisi kuitenkin Aasia pullollaan, eli tuskin Penangillekaan jään makoilemaan pitkäksi aikaa... Matkustelu on kuitenkin vaihto-opiskeluajan parasta antia ja Kaakkois-Aasiassa puitteet reissaamiseen ovat kohdallaan. Kuten kaverin blogissa haastateltu suomalainen opiskelija osuvasti toteaa: ”Se, että tullaan Kaakkois-Aasiaan, on meidän ikäpolven interreili.” Pitää täysin paikkansa. Maailma on nykyään sen verran pieni, että matkustamisesta on tullut erittäin helppoa. Lonely Planetit, Wikitravelit ja Madventuresit korvaavat matkatoimiston tädit, eikä Aasian reissua suunnitellessa tarvitse poistua kotoa kuin lentokentälle lähtöpäivänä, ellet sitten ole extreme-Erkki ja päräytä mestoille Trans-Siperian junalla. Kun paikoista ja erityisesti paikallisista tavoista ottaa ennakkoon selvää, selviää reissussa todella helpolla, kunhan muistaa pakata mukaan myös sitä kuuluisaa maalaisjärkeä ja jättää puolestaan isommat ennakkoluulot kotiin.